Sisäisen sankarin vapaapäivä - mitä jos ratkaisu ei löydykään itsestä?

Sijoittajaksi 7 päivässä.  Osta, vuokraa vaurastu. Voimana toivo. Inhimillisiä kohtaamisia. Tunne lukkosi. Kaikki on hyvin riippumatta siitä, miten kaikki on. Voittavat tavat 2.0. Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. Kuinka päästää irti puhelimesta.

Selaan Suomalaisen kirjakaupan verkkokauppaa ja minulla on ontto olo. Kirjojen kansista hymyilevät ihmiset, jotka haluavat minulle pelkkää hyvää. He haluavat jakaa kanssani menestyksensä avaimet: viisaan ja kekseliään taloudenpidon, itsemyötätunnon, vahvan itsetuntemuksen ja elämänhallinnan. Kaikki on tässä käden ulottuvilla - ihan kaikki! Jos vain lukisin nämä kirjat, oppisin elämään rikasta ja hyvää elämää. Jos vain jaksaisin nähdä hiukan vaivaa, voisin olla kuin Maaret Kallio, mutta kun minä en jaksa. 

Kun näitä kirjoja alkoi 2010-luvulla tulvia ovista ja ikkunoista, luulin, että en jaksa siksi, että olen laiska ja minulta puuttuu itsekuria. Sitten hankin tarvittavan annoksen sitä autuaaksi tekevää itsekuria, ja pakotin itseni lukemaan muutaman lahjaksi saadun bestsellerin. Minua oksetti. Selitin itselleni, että kuvotus johtuu esteettisistä syistä: minä olen kirjallisuustieteilijä ja näiden self help -oppaiden kieli ja tyyli soti tinkimättömän korkeakirjallista makuani vastaan.

Paskan marjat: minua oksettaa siksi, että tämä kaikki on julmaa pilaa ja kieroa huijausta! Vaikka jokaikinen näiden kiiltäväkantisten laadukkaasti sidottujen elämäntapaoppaiden vinkeistä pitäisi tutkitusti paikkansa, minusta ei koskaan tule Maaret Kalliota eikä menestyvää asuntosijoittajaa. Miksei? Siksei, että kaikki ei oikeasti ole minusta itsestäni kiinni. On olemassa maailma minun mieleni ulkopuolella, ja sen maailman lait ja mekanismit vaikuttavat minuun ihan riippumatta siitä, miten viisaasti ja tiedostaen siihen suhtaudun. 

Jos en olisi 2000-luvun ensivuosikymmenillä ollut niin laiska ja itsekuriton ja lukenut pelkkää modernistista runoutta ja Terry Pratchettiä, olisin saattanut törmätä Frank Furedin 2004 Routledgellä julkaisemaan kirjaan Therapy Culture. Cultivating Vulnerability in an Uncertain Age ja säästynyt monelta pahoinvoinnin hetkeltä kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Furedi nimittäin kirjoitti jo tuolloin kriittisesti terapiakulttuurista, aikamme kuumeisesta pyrkimyksestä etsiä syytä pahoinvointiin yksilöstä ja tämän henkilökohtaisesta vääränlaisesta asennoitumisesta itseensä ja olosuhteisiinsa. Psykoterapia,  populääri terapeuttinen self help ja hyvät lääkkeet tarjoutuvat tässä terapiakulttuurissa ratkaisuksi ongelmiin, joiden syyt ovat syvällä politiikassa ja kulttuurissa. 

Furedin ajatuksia ovat vieneet eteenpäin monet tutkijat ja kirjoittajat, joiden teoksia ei, jännä kyllä, löydy tuolta Suomalaisen hittilistalta. Mikko Saastamoinen esimerkiksi pohtii masennuksen ja yhteiskunnallisen tilan suhdetta 2014 julkaistussa artikkelissaan, ja toteaa, että notkea kapitalismimme on synnyttänyt aktiivisen ihmisen ihanteen, jossa itseään toteuttava, luova, joustava ja innovatiivinen yksilö on vapaa oman onnensa seppä, ja ne, jotka syystä tai toisesta uupuvat tavoittelemaan tätä ihannetta, syrjäytyvät. Ihannetta ei kyseenalaisteta. Ei kysytä, ketä tai mitä se itse asiassa palvelee. On kai kuitenkin aika selvää, että se ei palvele ihmistä itseään? 

Suomalainen yhteiskunta on monella tapaa hirveän hyvä ja toimiva, ja verrattuna moniin muihin yhteiskuntiin meillä menee hienosti. Elinkeinoelämän valtuuskunnan 2014 tekemän tutkimuksen mukaan koemme elävämme mahdollisuuksien tasa-arvossa, mitä tulee mm. koulutukseen ja sananvapauteen. Kaikilla on mahdollisuus kouluttautua ja kaikkien ääni pääsee kuuluviin viimeistään nyt, kun tiedotusvälineiden valta on valunut sosiaalisen median foorumeille! Jostain syystä ne mahdollisuudet vain eivät toteudu kaikkien kohdalla yhtä hyvin. Joku siinä vain mättää, että korkeakoulutettujen vanhempien lapset päätyvät todennäköisemmin yliopisto-opintoihin - etenkin korkean statuksen aloille - kuin sen ihan saman peruskoulun käyneet duunariperheiden kasvatit. Joku siinä on, että suosikkibloggaajalla ja Instagram-tähdellä on jännästi tuttu sukunimi!

Joku mättää, ja minä olen edelleen liian laiska ja kuriton ottaakseni tarkemmin selvää, mikä. Veikkauksena voin heittää, että suhteellisesta tasa-arvoisuudestaan huolimatta Suomi on kuitenkin pohjimmiltaan luokkayhteiskunta, jonka rakenteisiin on valettu eriarvoisuuden lähtökohdat. Luokista ei puhuta eikä luokka-asemaa tuoda eksplisiittisesti julki samalla tavalla kuin vaikkapa Briteissä, mutta siellä ne ovat, kun katsoo tarkkaan ja lukee alkajaisiksi vaikka Katriina Järvisen ja Laura Kolben viihdyttävän Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (2007). 

Siitä alan joka tapauksessa olla melko varma, että syy huono-osaisuuteen ja pahoinvointiin ei ole siinä, etten riittävän syvällisesti ymmärrä itseäni ja kietoudu hyväksyvään sisäiseen katseeseeni. Voisin väittää, että tämä suloinen uutuuskirjan mainoslause ei ole koko totuus:

“Kun uskallamme kohdata itsemme ja toisemme inhimillisinä ihmisinä, saamme kosketuksen aidosti syvään ja hyvään elämään.”

Brrh! Minä luulen, että saan paremman kosketuksen aidosti syvään ja hyvään elämään lukemalla samoin aivan hiljattain ilmestyneen Kristiina Brunilan, Antti Harnin, Antti Saarnin ja Hanna Ylöstalon toimittaman kirjan Terapeuttinen valta. Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa (Vastapaino 2021). Tai vaikka menemällä avantoon. 

- Niina I.

Viitattuja tekstejä:

Furedi, Frank (2004) Therapy Culture. Cultivating Vulnerability in an Uncertain Age. Routledge, London.

Järvinen Katriina & Kolbe, Laura (2007) Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Kirjapaja, Hämeenlinna.

Saastamoinen, Mikko (2014) "Tulkintoja masennuksen ja yhteiskunnan tilan välisestä yhteydestä". Teoksessa Hyvän elämän sosiaalipsykologia. Toimijuus, tunteet ja hyvinvointi. P. Kuusela & M. Saastamoinen (toim.). UNIpress, [Kuopio].

Lukulistalle:

Terapeuttinen valta. Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa. Toim. Brunila, Kristiina, Harni, Esko, Saarni, Antti ja Ylöstalo, Hanna. Vastapaino, Tampere.