PELKOA JA INHOA MASKITTOMISSA TILOISSA
Voinko istua tähän, vai olenko liian lähellä?
Pitääkö minun käyttää maskia, vai paheksuvatko muut, jos olen ilman?
Edellä esitetyt kysymykset ovat varmaankin pyörineet useimpien mielissä ainakin kertaalleen. Itse huomaan niiden vaivaavan päätäni lähes joka kerta julkisilla paikoilla ja liikennevälineissä, joita tosin välttelen parhaani mukaan vieläkin.
Entä millainen vaikutus rajoitusten purkamisella on niihin, joiden normaalia elämää sosiaalisten tilanteiden ja väenpaljouden jännittäminen on rajoittanut jo ennen pandemiaa? Aihe jäi mietityttämään minua, sen noustua esille eräässä keskustelussa johon osallistuin.
Onko rajoitusten purun psykologisista vaikutuksista puhuttu julkisuudessa riittävästi? Minä toivoisin aiheesta enemmän keskustelua, siinä syy tähän kirjoitukseen.
Pandemian aikana olemme tottuneet kuuliaisesti noudattamaan viranomaisten asettamia määräyksiä ja suosituksia. Nyt meillä, jotka voimme rokotteen ottaa, on mahdollisuus elää vapaampaa elämää. Olen kuitenkin yksi niistä, joka on havahtunut siihen, että sosiaalinen eristäytyminen on alkanut tuntua mukavalta, yksinolo ei tunnu enää yksinäiseltä.
Koronarajoitukset ovat synnyttäneet kärkkäitä mielipiteitä, jopa laturaivon kaltaisia aggressioita, viime aikoina varsinkin koronapassiin liittyen. Kun vastaavia käänteitä on tilanteen pitkittyessä piisannut jonoksi asti, välillä pitkän odotuksen jälkeen välillä äkkinäisesti, kuten rajoitusten purun suhteen tuntuu käyneen, on monella meistä mielen jouston raja tullut vastaan ja ahdistus on kääntynyt jälleen nousuun.
Tuntuu, että kaksinapainen suhtautuminen, ensin rajoituksiin ja nyt niiden purkuun, on kasvattanut epävarmuutta ja heikentänyt luottamusta muihin kaduntallaajiin. Media ei tässä myöskään auta, vaan ajan hengen mukaisesti äänekkäimmät pääsevät esille ja osaltaan edesauttavat eripuran voimistumista. Tässä kirjoituksessa esittämäni huoli saattaa tuntua joistakin mitättömältä, mutta yksilön kokemusta ei ole syytä lähteä ulkopuolelta arvottamaan saati tuomitsemaan. Ja sitä paitsi, eikö pieniinkin ongelmiin kannata puuttua, etteivät ne pääse kasautumaan?
-kirjoittanut S. Tuomas E.
Lähteet:
Hei, hyviä pohdintoja! Varmaan monen mielessä pyörii juuri samoja kysymyksiä ja itsekin tunnistan myös niitä. Vielä tällaisessa tilanteessa, kun rajoituksia pikkuhiljaa puretaan, mutta sitten taas kiristetään, eikä kukaan oikein tunnu tietävän, että mikä on tällä hetkellä se virallinen suositus. Ja kaikilla on kyllä silti hyvin vahva oma mielipide, kuinka tulisi toimia ja kuinka ei. Omalla paikkakunnallani tuli vähän aikaa sitten ohjeistus, että maskia ei ole pakko enää rokottamattomien käyttää ja eräs tuttuni pohtikin, että ei kehtaa käyttää maskia, vaikka ehkä haluaisi sillä ihmiset voivat luulla, ettei hän ole rokotettu. Se kuulosti mielestäni jopa aika surulliselta ja toisaalta huvittavalta. Onneksi maskisuositus palasi tännekin, eikä ihmisten tarvitse enää itse pohtia käyttääkö sitä vai ei. Olemme kyllä todella erikoisessa tilanteessa jouduttu elämään yli puolitoista vuotta. On hurjaa, kuten kirjoititkin, että rajoitukset ja mielestäni koko pandemia ja siihen liittyvä on aiheuttanut kärkkäitä mielipiteitä ja tiukkaa vastakkainasettelua. Käyttämäsi termi laturaivon kaltaisesta aggressiosta on osuvan kuuloinen. On toisaalta ymmärrettävää, että ihmiset ovat peloissaan ja tilanne on aiheuttanut valtavasti epävarmuutta ja huolta, niin ymmärrettävästi se aiheuttaa ihmisissä voimakkaita tunteita ja reaktioita. Huomaa myös sen, että kun rajoituksia höllennetään, niin se myös pelottaa ihmisiä. On keretty jo tottua rajoituksiin ja elämään niiden kanssa, ja taas täytyisi uskaltaa muuttaa elämää. Ja toki rajoitusten höllentäminen aiheuttaa pelkoa myös siitä syystä, että leviääkö tauti, sairastuuko itse tai läheinen, tuleeko taas uusia rajoituksia ja miten elämä muuttuu taas. On totta, että lisää keskustelua tarvitaan rajoitusten purkamisen psykologisista vaikutuksista. Hienoa, että kirjoitit aiheesta.
ReplyDeleteKiitos ajankohtaisesta kirjoituksestasi, S. Tuomas E.!
ReplyDeleteOlen itse pohtinut paljon samoja asioita, mistä kirjoitat. Kommentoinkin tässä ihan omasta näkökulmastani asioita. Maskin käyttö tai käyttämättä jättäminen tuntuu jonkinlaiselta julkilausumalta siitä, mitä mieltä on viranomaisten suosituksista tai HSL:n maskipakosta. Olen huomannut itse lievästi ärtyväni maskittomista, varsinkin silloin kun maskipakko liikennevälineissä oli voimassa. Olen koittanut aktiivisesti kääntää ärtymykseni ymmärrykseksi: osa ihmisistä ei voi terveydellisistä syistä käyttää maskeja, ja osalla maskien hankkiminen voi olla taloudellinen kysymys. Osalla toki myös periaatteellinen – minähän en alistu valtiovallan käskytykseen! Joka tapauksessa maskittomuus on sellainen asia, johon minä en voi vaikuttaa, joten parempi antaa olla. Ja ottaa etäisyyttä maskittomiin.
Viime aikoina ainakin Helsingin keskustassa ihmismäärät kaupoissa ja ravintoloissa ovat olleet omien havaintojeni mukaan kasvussa. Rokotuskattavuus on Suomessa vihdoin yli 80%, jonka uskon olleen paitsi aidosti merkittävä raja taudin leviämisen näkökulmasta, niin myös jonkinlainen raja psykologisessa mielessä. Rokotetut uskaltavat jälleen asioida kauppakeskuksissa ja kahviloissa.
Tartuntamäärät ovat olleet viime päivinä hurjassa kasvussa (kirjoitan tätä 19.11.2021), mutta se ei tunnu vaikuttavan ihmisten käytökseen. Suurin osa ihmisistä tuntuu olevan kurkkua myöten täynnä koronaa ja sen seuraamuksia rajoituksineen ja pelkoineen. Maskikasvoisia ja ilman maskia kulkevia näkyy pilvin pimein ja turvarajoista ei enää piitata, tosin niitä ei taida enää virallisesti ollakaan. Itsekin kuljen aika huolettomasti kaupungilla, olen käynyt kahvilla ja illallisella, taidenäyttelyssä ja teatterissa. Tuntuu todella virkistävältä lähes kahden vuoden tauon jälkeen!
Itse koitan selittää tartuntojen kasvun vs. vapaamman liikkumisen siten, että tartunnat ovat lisääntyneet pääasiassa sellaisilla alueilla, joissa rokotuskattavuus on alhainen. Esimerkiksi Pohjanmaan maakunnissa ja joillakin pääkaupunkiseudun alueilla. Tartunnat ovat todennäköisesti ketjuja, joissa virusta levittävät samoissa piireissä elävät ja liikkuvat. Tuudittaudun myös siihen, että kaksi rokotetta saaneena tauti ei kohdallani todennäköisesti olisi raju, jos sen saisin. Ehkä toiveajattelua? Ainoa mistä olen korona-aikana aidosti nauttinut, on etätyö, ja nyt sen jatkuminen edelleen. Siinä mielessä siis sosiaalinen eristäytyminen on minustakin ollut mukavaa.
Kiitos S. Tuomas E. kun teit aloituksen näinkin ajankohtaisesta aiheesta. Olen pohdiskellut asioita osittain samoista näkökulmista kuin sinäkin. Puhuit rajoitusten purun aiheuttamista psykologisista vaikutuksista. Olen itsekin niitä pohtinut. Olen miettinyt, jakautuvatko ihmiset rajoitusten purkamisen suhteen kahteen ryhmään. Ensinnäkin niihin jotka kokevat vapauden koittaneen rokotekattavuuden lisääntymisen myötä, kuten Sanna Sosionomi kirjoittaa. Mutta toisaalta niihin, jotka kokevat, että rajoitusten purku ei vielä olisi ajankohtaista. Molemmissa näkökulmissa uskoisin sosiaalisella paineella olevan myös vaikutusta tehtyihin valintoihin.
ReplyDeleteToisaalta olen miettinyt koronan vaikutuksia myös toimeentulon näkökulmasta. Tuttavapiiriini kuuluu pienyrittäjiä sekä kulttuurialan edustajia. Heille korona-aika on ollut varsin ahdistavaa myös taloudellisesti. Heidän toiminnassaan korona vaikutukset näkyvät todennäköisesti vielä jonkin aikaa, kun ihmiset joutuvat miettimään mihin rahansa laittavat. Olen itse siinä onnellisessa asemassa, että korona ei vaikuttanut työtilanteeseeni juurikaan. Töitä oli hieman jopa normaalia enemmän. Olisinkin siis halukas jo käymään tapahtumissa, joissa käyminen ei ollut mahdollista koronan vuoksi, jotta voisin tukea esimerkiksi kulttuurialalta elantonsa saavia. Kuitenkin pohdin myös edelleen nousevia tartuntatilastoja ja mietin tarkkaan, mihin uskallan osallistua.
Omakohtaisesti huomasin rajoitusten ollessa kovimmillaan, että kaipasin ihmisten näkemistä. Työni luonteen vuoksi näin kyllä ihmisiä, mutta toisaalta kaipasin perheen ulkopuolisia ihmiskontakteja myös vapaa-ajalle. Oma ystäväpiirini ei asu aivan lähipiirissä ja kaikki noudatimme rajoituksia varsin tiukasti, kuka mistäkin syystä. Mutta itse en jostain syystä koe, että puhelimen välityksellä pystyisin täysin yllä pitämään sosiaalisia suhteita täysipainoisesti. Nyt on ollut pakko sopeutua. Rokotusten myötä olemme uskaltaneet jo lähipiirissä toisiamme viimein tapaamaan. Puolen toista vuoden rajoitteiden kanssa elämisen jälkeen, kuinka hyvältä ja toisaalta paheelliselta tuntuikaan istua juomassa hyvän ystävän kanssa kupillinen kahvia kahvilassa.