Pinnan alle - ensisukellus sosionomiblogiin

Ensimmäinen postaus on aina vaikein. Tyhjä alusta huutaa sisältöä, vaatii ajatuksia ja sitten rukoilee, kun vaatiminen ei johda mihinkään. Se ei johda, koska samaan aikaan valkoinen paperi hylkii kaikkea epäolennaista ja kuluneita tavan vuoksi -lauseita. Ensimmäisen postauksen pitää olla merkityksellinen. Ensimmäinen postaus määrittelee koko blogin tulevaisuuden: täällä keskustellaan TÄRKEISTÄ asioista mielenkiintoisella ja persoonallisella otteella! Ensivaikutelma on tärkein.

Paitsi että ei ole. Ensivaikutelma on tärkein vain silloin, jos emme oikeasti olekaan kovin kiinnostuneita ilmiöstä tai ihmisestä, vaan tyydymme nopeaan kategorisointiin: tämä on löysää maalailua; hän on harhaisessa hybriksessään marinoituva keskinkertaisuus; täällä asuu pelkkiä Audi-miehiä. Maailman voi nähdä niinkin. 

Tässä blogissa yritetään katsoa pintaa syvemmälle ja kategorioiden ohi. Yritämme ymmärtää, mistä johtuu, että joskus ihminen jää marinoitumaan omaan liemeensä. Millaiset mekanismit työntävät yksilöitä ja kokonaisia perheitä syrjään meidän näppärien blogistien vaivattomasta todellisuudesta? Voiko hukatut mahdollisuudet saada takaisin? Miten? Voiko joku auttaa ja haluaako kukaan olla autettava? Miksi elämä on niin vaikeaa myös Audi-miehelle? Koska on se. 

 Kirjoittajat ovat ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijoita. Me emme vielä tiedä vastauksia mihinkään, mutta vähitellen opimme ehkä kysymään parempia kysymyksiä.

Comments

  1. Mielenkiintoisia pohdintoja Teillä blogin aloituksessa.

    Ensinnäkin, Audi ja kaikki kyseisen konsernin autot ovat täyttä roskaa (MTV 2016). Aivan liian kalliita ja heikkolaatuisia. Tiedän tämän kokemuksesta ja minun kokemukseni on oltava maailmankaikkeuden totuus. Tästä pääseekin siihen mitä pohditte blogissanne marinoitumisesta: mikäli ihminen jää marinoitumaan omaan liemeensä, voi ajatella ihmisen elävän sellaisessa ajatusharhassa, pään sisäisessä kuplassa, josta hän ei omin avuin kykene pääsemään pois. Yhteiskuntamme arvot korostavat kuitenkin sitä, että on jokaisen omalla vastuulla pitää huolta terveydestään ja toimimisestaan yhteiskunnassa, eli jokaisen pitää ihan itse omin avuin pyrkiä uimaan pois sieltä marinadista. Jälkikäteen voi ajatella, että miksi ei tullut käyttäneeksi niitä tilaisuuksia, joilla marinadista poispääsemiseksi elämän polulla on kohdalle sattunut, mutta toisaalta, kuka niitä tilaisuuksia sitten ihmiselle antaa kuin toinen ihminen?
    Ehkä tässä tullaan juuri tähän esittämäänne auttaja – autettava – asetelmaan, jossa autettava-sanan konnotaatio liittyy luuseriin, joka ei pärjää yhteiskunnassa.

    Ehkä meidän olisi aika unohtaa tällaiset asetelmat ja ajatella elämäpolkuamme siten, että olemme joskus auttajina, joskus autettavina. Tällöin elämänkaaremme voisi olla optimistisempi ja voisimme luottaa siihen, että jos heikkoja hetkiä tulee kohdalle, saamme apua toisiltamme.

    -- sosionomilogi --

    Lähteet:
    MTV (2016). Kommentti: Autovalmistajien mainospuhe jyrää faktan – VW:n uskominen kävi kalliiksi. Viitattu 4.10.2021 https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kommentti-autovalmistajien-mainospuhe-jyraa-faktan-vw-n-uskominen-kavi-kalliiksi/5711284#gs.cdas2q

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts